Aikuisuuden kohtaa jokaisella polulla

Heippahei! Viimeiset pari päivää olen viettänyt netissä selaillen työpaikkoja ja asuntoja. Työpaikka. Ihka oma asunto. Nämä kaksi ovat asioita, jotka iskevät ilkeästi vasten kasvoja. Periaatteessahan ne ovat aivan ihania asioita! On ihana haaveilla oikeasta työpaikasta, josta saisi säännöllisesti palkan, jota voisi tuhlailla, ihana haaveilla omasta asunnosta, jossa saisi oleskella ilman jatkuvaa nalkutusta olan takana. Mutta todellisuus onkin aivan toinen. Työpaikkahakemuksia saa lähettää vaikka sata päivässä ilman minkäänlaista vastausta. Juuri täysi-ikäistyneitä opiskelijoita (lukiolaisia) ei huolita oikeastaan minnekkään, joka on todella surullista, koska motivaatiota ja intoa siihen työntekoon löytyisi vaikka muille jakaa! Ja sen ihanan oman asunnon pilvilinna romahtaa siinä vaiheessa, kun aletaan puhua yhtiövastikkeista, vakuuksista, sähkö-ja vesimaksuista, toimeentulotuista, asumis-ja opiskelutuista... Tietenkin kaikki nuo asiat on tiennyt etukäteen, mutta kun niitä alkaa itse hoitamaan, niin omaan asuntoon muuttaminen ei kuulostakkaan niin upealta! Joka tapauksessa, olemme A:n kanssa katselleet oikein kivaa pikku yksiötä ihan tästä läheltä. Vuokra on kohtuullinen, koska asunnot ovat upouusia ja ne luovutetaankin vasta lokakuussa (: Huomenna siis edessä työvoimatoimisto, Kelan toimisto ja mahdollisesti sosiaalityöntekijöiden palveleva puhelin! 

Tuosta A:n kanssa yhteenmuuttamisesta. Olemme saaneet aika paljon negatiivista palautetta kavereilta siitä, että muuttaisimme yhteen, kun olemme seurustelleet VAIN neljä kuukautta. Voiko kenellekkään sanoa aikarajaa sille, milloin tuntuu oikealta muuttaa yhteen? Tuntuu oikealta mennä kihloihin tai naimisiin? Tai hankkia lapsia? Tuntuu jotenkin typerältä, että ihmiset tulevat arvostelemaan ja sanomaan, että teemme nyt aivan väärin, että ei tuossa vaiheessa suhdetta mitään tuollaisia suunnitella! Olemme A:nkin kanssa kuitenkin tunteneet jo yli kolme vuotta. Pitäisikö tässä odotella seuraavat kolme vuotta, että olisi jotenkin hyväksyttävämpää muuttaa yhteen? Onko teillä lukijoilla asiasta jotakin mielipidettä tai oletteko kohdanneet samanlaista omassa elämässänne? 

Olen minä vähän rentoutunutkin (: Tänään kävin todella pitkästä aikaa mummon luona kylässä! Oli tosi kiva jutella sen kanssa kaiken maailman jutuista. On niin hauska kuunnella niitä iänikuisia eläkeläistenkerhon juttuja ja tarinoita siitä, mitä mummon naapureille on viimeaikoina tapahtunut :D Sitten on niin ihanaa, kun mummo rupee muistelemaan äitin ja enon lapsuutta ja nuoruutta ja sitä kun oltiin veljen kanssa pieniä (:  On ihana muistella mummon kanssa ukkia ja kaikkia ukin höpsötyksiä, jotka tuntui tietenkin ennen tosi tyhmiltä ja ehkä ärsyttäviltäkin, mutta joita nyt kaipaa ihan älyttömästi! Eniten kaipaan sitä, kun ukki aina soitti joka ilta ja tarkisti, ettei mulle oo tapahtunu mitään kamalaa<3 Ja sitten on vaan ihan mukavaa istuskella mummon kanssa ja kattoa telkkaria. Se on mun esikuva<3 

täytin kerran 18. ps. tuli heti ikävä vaaleita hiuksia ):

mun pieni tuhisija <3

Kiittäen ja kumartaen, Miisa